Tuo valo, joka näkyy tuolla
Onko se vain unta
Se Jumalan valtakunta
Siellä kai joskus
Olla voidaan
Taivaan iloissa
Piehtaroidaan
Harput helisevät,
Hartaat laulut raikuu
Ylistykset isännälle kaikuu

Mutta jossain alhaalla
Hornan holvistoissa
Kulkee Perkele
Ja noissa
Pimeissä, synkissä
Hornan sopukoissa
Laulu raikaa:
"Juokaa, naikaa!"
Komentaa Perkele
Ja mitä saikaan
Käskyllään hän aikaan

Ihminen tietää sen, että
Maailma ilman Perkelettä
On kuin viini ilman humalaa
Ja valtakunta, jossa
Hyvyys kylpee valossa
Ei sellaista ole olemassakaan!

Eikö sinne taivaaseen
Enää ketään tuukkaan?
Portilla Helvetin
On ruuhkaa

Jonon kärki tässä on
Mut missään ei näy häntää
Täällä miehelle
Riittää emäntää
Sanasta Saatanaa,
Sarvesta härkää
Ollaan kurjia
Mut eipä nähdä nälkää

Miehen perse kyntää maata
Ja nenä viistää taivasta
Omistaa maailman,
Vaikka nimen sai vasta

Tukka on takana, sikari palaa
Salkku on pullollaan euroopan rahaa,
Katselee kotitalon nurkaan pimeään,
Muistelee unohtunutta nimeään

Esitelkää itseni minulle!

Vuonna yksi ja kaksi luulin paremmaksi
Tätä paikkaa, nyt kaikki mättää
Täällä kärsitään kaikki niin saatanasti,
Ahneus petoa elättää

Mies ajaa pois autollaan ja pirun pää
Konepellillä lepää johtotähtenään

Kuolon lintu väsyneenä matkasta
Kylää katselee näreen latvasta
Varovasti se ääntään availee
Kun pakkanen jo kylää halailee

Isät helvetistä huutavat maan alta:
"Miksi tavoittelette kuuta taivaalta?"

Kohmeisia taloja
Jäisiä, pimeitä ikkunoita
Uurteisia kasvoja
Ihmiset kuin rumia patsaita

Vaihdan asentoa
Kylkesi on kylmä kuin maailma
Enää ei naureta
Olemme totisia ihmisen lapsia

Olen kadottanut
Sieluni jonnekin, josta ei kukaan
Sitä löytää voi,
Se haudattuna on meren mutaan
Papit minut puhuvat pyörryksiin
Virkamiehet painavat paperiin
Pankkiirit sulkevat holveihin
Kauppiaat käärivät minut pakettiin

Sinä sanot: "Kun jaksaa nauraa
Kaikki muuttuu paremmaksi
Saduissa kaikki elävät
Onnellisina elämänsä loppuun asti."

Tämä ei ole satua
Ei tule päivää onnellista
Silmänkantamattomiin meren mutaa
Samanlaista

Taas kaivan hautaa iloilleni,
Vedän hirteen suruni
Ei mitään tunteita,
Ei mitään heikkouksia

Aikani katson kuinka
Kärpänen tekee luonnollista kuolemaa
Jaksa en odottaa
Tahdon sen musertaa

Mietin miksi päässäni joka aamunkoi
Kuolinkellot soi, kuolinkellot soi
Mietin mikä vaivaa kun en päättää voi:
Rakastaa vai ei rakasta

Vaan vielä miehen sydän lyö
Hakkaa se koditon vaikka on
Lyöty tainnoksiin
Se onneton

Mietin kuinka ottamatta olla
Voisin lääkettä, jota tyrkytän
Itselleni,
Pääni sillä myrkytän

On kaunis kukka kuollut, se on
Haudattu kallioiden alle,
Hornan syöverin pohjan alle!

Mies rakastui, lankesi naiseen,
Rakastui Jumalan kaltaiseen
Ja mieheen moiseen, vaivalloiseen
Rakastui nainen, poloiseen

Eikä tästä karusta elämästä
Mitään saanut, Taivaan Isästä
Apua anoi, vaan minkä mahtoi
Jumala sanoi mitä tahtoi:

"Lohtua saat sitten vasta
Kun selviydyt ensin Saatanasta!"

Ota tästä, maista
Kielletyn puun jumalaista
Hedelmää, se vie sut vaan onnelaan
Jos maistat hedelmää tämän puun,
Niin et tahdo enää maistaa hedelmiä muista
Paratiisin puista

Nukkuvan naisensa luomien alle
Mies tahtoi, mutta taivasalle
Joutui, siellä Piru lymyää,
Heikolle hymyää, valittavalle

Se tarjoaa käärmeisen vuoteen,
Käteen lykkää tuiman tuopin
Tuonelan vettä, matoista mettä, sen
Tarjoaa Piru ja toteaa että:

"Selkäranka uroossa maatuu,
Kaadut kuten mies kaatuu!"

Kuun ympärillä on kehä
Tähän hallayöhön loppuu kesä
Kietoudun tiukasti vaatteiden sisään
Kun kylmä tuuli puhaltaa

Mustan veden äärettömyys
Vaiko omantunnon äänettömyys
Minua houkuttelee tänne
Kivikkoiseen rantaan?

Ja jos jonkun sainkin kainaloon
Tiesin, silti yksin oon
Sen kauniin kukan kadotin
Enkä koskaan saanut takaisin
Puolestani anna ruumiisi
Edestäni vuodata veresi
Loputtomia ehtoja sanelin
Yksin kuoliaaksi palelin

Tuomittu!

Kuljemme yksin täällä
Kyynelten kastelemia teitä
Synkkyyden vankina etsimme
Muita eksyneitä

Katselemme kuinka aallot
Piiskaavat rannan kiviä,
Limaisen roskan sekaan
Enkelten siipien höyheniä

Ei ole miestä, ei naista
Tänne eksynyttä,
Joka osaisi
Muuttua sinuksi

Ei ole laulua kauniinpaa,
Tai virttä karumpaa
Tämän taivaan alla

Mitä painavat yhden miehen työt?
Mitä saa maailmalta
Kun kivenkovalla nyrkilläsi lyöt
Pieneltä pojalta jalat alta?

Elämän äärellä kypsää viljaa,
Veisaan hiljaa
Virttä kuolemanvakavaa

Kuka jaksaa
Näitä päiviä laskea?
Niitä on kuitenkin
Liian monta

Liian monta lapsen leikkiä
Hiekkalaatikollaan
Erotellen hiekkaa jäästä

Siipeni niin väsyneet ovat,
Silmäni ovat unettomat,
Katselevat tuollepuolen,
Harhailevat, levottomat

Matka on kyllä kaunis,
Jäänee vain lyhyeksi
Tänne en jää ainaiseksi,
Riutumaan vaivaiseksi

Ja nyt odotan parempaa,
Jokin ihmisessä saa
Kaipaamaan kuolemaa!

Vieraalla maalla oon maan päällä!
Ihmisen poika eksyy täällä!

Ei ole paikkaa, johon voisin
Raskaan pääni kallistaa,
Taivaasta olen tiputettu,
Sinne tänne riepoteltu

Mistä saisin manattua sanat
Ajamaan pois kammottavat
Irvikuvat, räyhähenget,
Kuolon kuvat pelottavat?

Elämän ruoska piiskaa
Murheellista miestä,
Märkänä hiestä
Kuljen matkaa, jolta ei takaisin tulla

Maailma, saatana, ei
Anna rauhaa,
Korvissani pauhaa
Kuolinkellot, jotka kutsuvat minua

Maa on kova kuin teräs, taivaan
Viha harteillani
Painaa ruumistani
Näännyn näihin tuskiin,
Itkuun iänkaikkiseen

Tämä ruumis jäätyy pystyyn, kuolema
Silmäni sulkee,
Edessäni kulkee
Ilkkuen, nauraen,
Pilkaten minua

Tänään on pimeää!
Huomenna on pimeämpää!

Hikoile verta, kiroile, muserra käärmeen pää!
Eikö löydy sinusta miestä pahaa itsestäsi piestä?

Käärme kiertyy sydämeni ympärille,
Otteesta sen
Irti pääse en,
Silti tahdon vielä sen viimeisen sanan

Parempi on siis
Istua alas, yksin itkeä,
Paha kitkeä
Päästä ja tappaa sen sitkeä käärme

Joskus itselleni
Siivet kuvittelin
Pirut ne repivät pois
Ja voimakkainkin
Elämänilo valui pois
Hiljaa hiipien,
Elämänhalu jäi sinne sekaan
Revittyjen siipien

Suruni käärii puut
Harsonsa alle
Vene lipuu sumusta,
Sen soutajalle
Olen valmis antamaan
Tämän sydämen
Soutaja tietää määränpäänsä,
Minä tiedä en

Talvi sydämessä!
Kylmä on kulkea yksin Helvetissä!

Joen varsi kukkii
Kalman kukkia
Tuuli tuo mukanaan
Tuoksuja outoja
Tuonen rakin räksytyksen
Kuulen tuulessa
Soudamme kuun siltaa pitkin
Ikuisuudessa

Toisiinsa kietoutuneina
He kulkevat metsän halki
Heille tuntemattoman,
Pienille loputtoman

Rukka-Peikko Takkutukka
Ja Heikko-Peikko Pelokas
Molemmat niin urheina ovat
Toistensa tukena

Mitä puiden takana heitä odottikaan?
Niin kaunis kukka, jota ei osaa sanoin kuvailla
Sen tahdoi itselleen Rukka, pikku takkutukka

Lyijynraskaita
Jalkojaan ei tunne kumpikaan
Ei maailmaa, ympärillä pelkkää harhaa

Halki jäätyneen maan
He kulkevat käsikkäin,
Katsomatta toisiaan,
Sanomatta sanaakaan

Jään pinnasta peilasivat
Uurtuneita kasvojaan,
Silmät niin vettyneet ovat
Isäntiinsä pettyneet

Se kukka kuoli ja Takkutukan kyyneliin
Hukkui Heikko-Peikko
Niin se vain menee, ei aina käykään niin,
Kuten toivoi Rukka, pikku takkutukka

Sormet vieraat soittavat
Tätä soitinta
Kuoleman sormet,
Kylmät ja kankeat

Astun sisään portista,
Vieras maailma
Avautuu sen takaa,
Maisemat ankeat

Nyt sanat on sanottu,
Laulut on laulettu,
Aamun koittaessa
Ilta jo hämärtää

Kun hukun itkuuni
Toivon, että jää
Edes kauniin kukan nimi
Tänne elämään

Kuka oli hyvä mies?
Ketä autuaana pidettiin?
Se en ollut minä, en,
Pukeuduin vain sen vaatteisiin

Meitä oli kuin tähtiä taivaan,
Meitä Taivaan lapsia,
Jotka Jumala vihassaan
Pudotti poveen maan - ja alemmas

Siellä elimme hammasta purren
Ilman valoa
Kunnes sanansaattaja
Toi viestin maan kamaralta

Hän kertoi: "Nyt on Jumala luonnut
Maan päälle olennon
Kaikkein kauneimman,
Viattomimman."

Vielä Taivaan väkeä suunnaton häpeä syö!

Nyt lienee aika siis nähdä
Mistä tehty on tuo olento
Paratiisin iloihin
Se lienee kyllästynyt jo

Katsotaan, miten hyvä on mies tuo,
Miten nainen on viaton,
Pian olento alaston
Häpeää itseään vaatteittensa sisällä

Pian ihminen ei tiedä mikä on oikein,
Mikä on väärin ja mikä vain on!