Tracks

01. Taistelu Pohjolasta
02. Vihreällä Valtaistuimella
03. Talvi
04. Luopion Veri



01. Taistelu Pohjolasta

PUNAISEN LUMEN VALTAKUNTA

Aseisiin, oi pohjoisen soturit!
Isiemme pyhällä maalla
vihollinen meitä vastaan
kruunataan vain kuolemallaan.
Kristityt karkoitetaan.
Taivaansa porteilla
verellän kastetaan.

Te kurjat, heikot käännyttäjät
jotka astutte meidän tiellemme.
Kadotukseen, taivaan lapset,
kuolema ikuinen odottaa.
Miekkoihin tarttukaa!
Emme pisaraakaan teille suo.
Kohta punaiseksi värjäytyy maa...
veri virtaa!

Kuolkaa!
Poistukaa meidän maaltamme
ja kärsikää rangaistuksenne.

Jumalankuvien perilliset
eivät maatamme anasta tuhotakseen.
Ei Jehovan poika ansaitse kunniaa.

JÄISTEN JÄRVIEN KIMALTEESSA

...ja kun veri lakkaa virtaamasta
tiedät meidän voittaneen.

Kuollut on se sädekehä
joka heidät ympäröi.
Tappava sen miekan terä
joka voiton sinetöi.

Hyytävä on pakkanen
joka meitä syleilee.
Metsät, aavat pohjoisäen
vapaudestaan kiittelee.

Jääkentät kimaltelevat,
verisinä säihkyvät.
Järvet luovat loistettaan
talven valtakunnassaan.


02. Vihreällä Valtaistuimella

Halki jumalten metsästysmaiden
vaelsi luontoon syntynyt lapsi.
Hänen kuulin mennyttä kiroavan.
Kaikkä menneet oli, ne roihuta sai.

Tämä on polkumme
pelastukseen.
Puolustamme valtakuntaa
Äiti Maan.

Meidän kohtalomme
sidottu auringon liekkeihin.

Tämä on polkumme
vapauteen.
Puolustamme kunniaa
Äiti Maan.

Arvokkaat henkenne
peittyvät lehtiin kuihtuneisiin.

Tämä on polkumme,
pyhä maamme.
Puolustamme valtakuntaa,
puolustamme kunniaa.

Meidän polkuamme
eivät häpäisijät käy.
Puolustamme luomakuntaa
Äiti Maan.

Valkean kuun kajossa,
kaikkien tähtien valossa,
sinen ja vehreän verhoamana
vaeltaa hän tyhjyyteen.

Kohti ikuista
susien vapautta.

Veressä voitettujen,
taistelun tallaamien;
vaan jatkuuko matkamme ikuisuuksiin?
Kaikkialla levätä saamme.

Paikkamme tähtitaivaan alla
varjeltu ukkosen voimalla,
vetten vapaasti virratessa
vihreän valtaistuimella.


03. Talvi

Kuuletko tuulen vuoria jäytävän?
Jäälinnoissa talven yksin se ulvoo.
Vapautettu pakkanen pian meidät saavuttaa.
Rautaportit avautuu, on aika kuoleman.
...kun syksy vaihtuu talveen.

Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen väisty... koskaan!

Tunnetko poltteen jäisen peitteen
hyytävän sisimpääsi?
älä katso valkeutta vaan kohtaa pakkanen
tuhoava lempeän taivahan.
...kun saapuu talvi ikuinen.

Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen väisty... koskaan!

Kaikki lämp- katoaa, talvi tekee tuloaan,
vihreä saa vaipan valkoisen.
Pohjoisissa hoveissa on lumipeite ikuinen,
et kesää enää nähdä saa, vain taivaan kalvenneen.

Kylmä henkäys sammuttaa liekin ikuisen,
pohjoisen hoveissa on talvi armoton.
Jäinen kiille metsissä pian heikot lannistaa,
talvilinnain siimeksessä aikamme on koittanut!

Pakkanen on nälissään,
taivaanne se verhoaa.
Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen väisty... koskaan!

Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen väisty... koskaan!
Jo saapuu talvi ikuinen,
vihreä saa vaipan valkoisen.

Siivet katkaistaan, vastarinta murretaan.
Ei yksikään enkeli eloon jää.

Viiltävä pakkanen voiton saa,
lumi on peittävä pohjoisen maan.
Lehdet kalpenee, valittaen kuolee,
pilvet kerääntyvät katselemaan.

Paholaiset temmeltävät sydämessä talven,
väsymättä tanssivat valkoisissa saleissa.
Jo ikuinen talvi vallitsee,
sen loppua turha on odottaa.

Kuulkaa!
Lapset pakkasen!
Kuulkaa!
Tämä talvi on ikuinen!


04. Luopion Veri

Auringon kullanhohde hiipuu pimeyteen,
petollisen valloittajan loppu lähenee.
Usvaisten metsien kansa valmistautuu hyökkäykseen,
isiensä uskon puolesta se taistelee.

Kun valo katoaa he esiin marssivat
ja miekat rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin kukaan jää, he kaiken tuhoaa.
On vasara heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.

Teurastus alkakoon...
Kuoloon luopion...

Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle
kun terä sitä janoten jo syöksyy syvälle.

Profeetan lapset,
kohtalonne on kirjoitettu miekkojemme teriin.
Liian kauan olette maitamme asuttaneet.

Emme tarvitse vapahtajaanne,
emme valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta ette voi vapauttaa.

Luonto on äitimme,
hänen povellaan alttarimme.
Pyhimpämme kaikkialla ympärillä asustaa.

Hanget säihkyvät, kosket kuohuvat.
Ne jumalamme ovat,
omaamme emme anna pois.

Pohjoiseen olitte saapuva,
kaukaa tulitte
ja sinne joudutte vielä kerran palaamaan.

Sillä jälleen keihäämme saalistavat luopioiden verta.

Kuolema lampaille jotka riistivät uskomme,
Pohjolasta poistukaa tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne meille vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, vihamme tuntekoon.

Pian armoa jo anotaan, ei pelastusta näy.
Metsän piiloon samotaan, tie kirveen terään käy.
On taistelu koht' voitettu, jo aamu sarastaa,
pian soturimme ratsastaa kohti Tuonelaa.

Kohti Tuonelaa...
Valloittaja katoaa...

Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle
kun terä sitä janoten jo syöksyy syvälle.

Verta vuodattakaa... kuolemaa...
Rauta kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... kylväkää tuhoa...
Terät tanssikaa... verta janoten...